Mä olen haaveillut pitkään Amy Butler -laukuista. Kaavoja olen katsellut nettikaupoista jo monta vuotta ja miettinyt, että minkälaisesta kankaasta sitä joskus jotain tekis. Ainoa hidastava juttu vaan on ollut, että en ole tosiaankaan mikä laukkuihminen. Olen siis vaan tyynesti sulkenut nettiselaimen haaveilujen jälkeen ja unohtanut asian hetkeksi. Viime syksynä bongasin joltain sivulta ilmaisen Amy Butler laukkuohjeen. Tallensin sen samantein koneelle. Voi kun ompelukärpänen surrasi, mutta järki voitti edelleen. Mistä sitä muka niitä ohjeen mukaisia tukijuttuja saisi ja voi kauhea miten monta sivua ompeluohjeita. Kun enhän mä sillä laukulla kuitenkaan mitään tee.

Nyt sit yhtäkkiä keksin, että meillähän on komerossa Ikean jotain tukevaa kangasta. Siitähän voisi tehdä tai ainakin yrittää tehdä laukun. Menkööt sitten tyttöjen leikkeihin, jos epäonnistuu täydellisesti. Läheinen Eurokangaskin mainosti muuttomyyntiään eli kaikista kankaista oli luvassa alennusta, joten sinne sitten vaan tukikangasostoksille. NO, enhän mä sieltä saanut kuin ihan perustukikankaita, mutta niitä otinkin sitten useamman metrin.

Ohje: Blossom handbag, Amy Butler

Kankaat: päällikangas Ikeasta, vuori kierrätettyä lakanakangasta

Magneettinappi: Kangastukku

Tukikankaat: Eurokangas (ihan perustukikangasta)

Kangas oli vähän turhankin paksua tähän laukkuun. Eli tähän malliin toimisi varmasti ihan peruspuuvillakin, ainakin jos löytää vähänkään paksumpaa tukikangasta (tai silittää tota peruskamaa useamman kerroksen). Ompeluohje oli seikkaperäinen ja helposti seurattava. Itselläni toi ompeluenglanti ei ole kovin vahva, joten käytin googlen kääntäjää apuna. Auttoihan se paljon, mutta sai kyllä käyttää mielikuvitusta käännösten tulkitsemisessa .

Laukun vaikein vaihe oli sisälmysten kiinnittäminen. Sen tein sitten lopulta vain jotenkin... Ei Singerini oikein taipunut niin moneen kangaskerrokseen ja muutenkin en oikein hoksannut ohjeesta, että mitä siinä tarkoitettiin.

Laukun sisällä on siis vetoketjullinen tasku sekä avotasku.

Oikein olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka en vieläkään tiedä että missä tuota laukkua käyttäisin! Tilasin Kangastukusta samalla kertaa 2 magneettinappia, joten vielä voisi ommella toisenkin laukun, jos innostusta riittää.