Keksinpä hyvän käyttötarkoituksen  vauvan jakusta ylijäämälle alpakalle. Siitähän tulee just passeli pipo minulle, jolta puuttuu talvitakkiin sopiva lämmin päähine.

Malli: Snapdragon Tam by Ysolda ravelry

Puikot: 4mm

Lanka: Vidal Alpaca, Hjertegarn, 67g

Tein M-koossa, kun samalla ohjeella oli tehty aivan baskerityyppisiä taiteellisia hattuja ja sitten ihan peruspipon näköisiä. Itselleni halusin sellaisen peruspipon ja onnistuinkin.

Langan riittämistä jännäsin taas kovasti. Hyvinhän tuo riitti -muokkasin kyllä mallia vähän eli jätin muutamia kuvion välikierroksia välistä. Onneksi jätin, sillä piposta olisi tullut kyllä turhan iso, jos olis sitä olisi senttikin enemmän. Ehkä pienemillä puikoilla olisi tullut napakampi, mutta 3,5 puikot olivat toisessa työssä kiinni. Lämpöiseltä hattu kuitenkin tuntui, kun oli kokeeksi päällä kauppareissulla. Ihan tuntui mukavalta, vaikka pakkasta oli -14 ja tuuli ja tuiskutti ihan tosissaan.