Kesälomaa on nyt kulutettuna 2/5 viikkoa. Tämä ensimmäinen kotilomaviikko on mennyt vähän niin kuin kiireisen tuntuisena. Mitään en ole ehtinyt tehdä, en edes neuloa! Jotenkin on ollut väsynyt olokin ja säätkin vähän mitä sattuu. Tänään oli kuitenkin hyvä päivä, vaikka tuuleekin niin että tukka lähtee päästä.

1247244194_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olin aika yllättynyt, kun huomasin ulko-oven vierestä näin hienosti kukkivat neilikat. Eilinen rankkasade ei onneksi ollut kukkia tukehduttanut, vaan jaksoivat edelleen kukkia. Ja nuppuja näyttäis olevan pilvin pimein. Tilasin nämä taimet jo keväällä jostain kukkapostimyynnistä ja ne kukkivat heti huhtikuussa. Vähän epäilin, että mahtaako muita kukkia edes näkyä, mutta hyvältähän nuo vaikuttavat Hymy

Illansuussa kävimme harjulla katsastamassa mustikkatilanne. Täälläpäin on huippuhyvä mustikkametsä, mutta viime vuodet ovat olleet aika laihoja satovuosia. Tänä vuonna marjaa näemmä riittää, harmi vaan kun etureppu vähän häiritsee marjojen keräämistä... Onneksi lapset ovat hyviä poimijia, varsinkin kun lahjoo riittävästi.

1247244409_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Litra saatiin kerättyä, kun vietettiin metsässä noin tunti. Hiukan olivat vielä ehkä raakoja, mutta nopeat syö hitaat. Huomenna pitää mennä uudestaan, jos selkä ei ole kovin kipeänä.

1247244529_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nämä feikkiNorot löytyi lähikaupasta. Ei pitänyt ostaa, kun en oikein luota Novitan laatuun, mutta ostin sitten kumminkin. Tänään posti toi uuden Novitalehden, joten ehkä jotain mallia kokeilen... Olihan tuo paljon halvempaa kuin oikea Noro, joten siinä mielessä ei haittaa, vaikka laatu olisi tavanomaista Novitaa. Kyseessä siis syksyn uutuslanka Puro.

Nyt saunaan ja sitten syömään mustikkapiirakkaa Nauru